Lena Halén, 55 Rise and Shine

Kannattaako +55-vuotiaan aina pyytää nuorempia apuun, kun teknologia aiheuttaa hankaluuksia?

24.9.2024

”En kyllä jaksa taas päivittää tuota ohjelmaa, siinä tulee aina jotain häikkää ja kaikki hyytyy. Vanha versio saa kelvata.”

”En todellakaan aio olla aktiivinen noissa meidän yrityksen some-kanavissa, vaikka se varmaan olisi hyvä sekä yritykselle että minulle.”

”Noita viestintäkanavia on aivan liikaa, en pysty seuraamaan noita kaikkia. Kai joku ilmoittaa, jos siellä on jotakin tärkeää.”

Tämän kaltaiset huomautukset ja muut lausahdukset, joissa puhutaan omasta osaamattomuudesta tai haluttomuudesta hyödyntää uutta teknologiaa, eivät ole aivan ennen kuulumattomia minun 55+ -ystäväpiirissäni.

On totta, että paljon tehtävästä työstä nykyään toteutetaan uusia teknologioita hyödyntäen ja monilla aloilla erilaisia sovelluksia käytetään laajasti. Työprosessit ovat muuttuneet ennennäkemättömän paljon, eikä viestintääkään pysty enää hoitamaan pelkällä sähköpostilla, saati sitten puhelimella.

On tavallaan ymmärrettävää, että kun on työelämässä ollut 30 vuotta, olisi mukava olla se osaava konkari. Hallita työkalut ja prosessit kuin omat taskunsa eikä kompastella prosesseissa.

Mutta totuus on kuitenkin se, että mikäli ei halua oppia uusia asioita, kuten esim. uusia teknologioita, se estää meitä onnistumasta meidän työtehtävissä. Ja sillä on ikävät seuraukset.

Haluttomuus oppia uusia teknologioita vaikuttaa suoraan siihen, miten muut arvioivat meidän ammattitaitoamme

Toimin markkinointialalla, joka tutkimusten mukaan kuuluu niihin aloihin, joissa uusien teknologioiden mahdollisuudet ovat erityisen merkittävät. Markkinoinnin toteutus on muuttunut radikaalisti, olipa kyse sitten kanavavalinnoista, sisällöntuotannosta tai analysointimahdollisuuksista.

Jos aiot toimia markkinoinnissa, vaihtoehtoja ei juuri ole; menestyäkseen on hallittava loputon määrä erilaisia digimarkkinoinnin työkaluja ja vastattava kasvaviin tuottavuusvaatimuksiin. Markkinoinnin ammattilaisten, niin kuin muidenkin alojen ammattilaisten, on saatava aikaan enemmän, nopeammin, paremmin. Jos ei ole halua opetella ja päivittää teknologiaratkaisujen osaamistaan, et pysty vastaamaan vaateisiin. Ja mikä vielä ikävämpää: haluttomuutesi heikentää ammattitaitosi uskottavuutta.

Eli jos me haluamme, että 55+:iin mahdolliset kohdistuvat ikäsyrjintäasenteet muuttuvat, meidän on hyvä tarkastella myös omia asenteitamme teknologiaa kohtaan.

Ehkä ei kannata nostaa käsiä ilmaan ja heittäytyä avuttomaksi, vaikka se lyhyellä tähtäimellä auttaakin tilannetta. Varsinkaan kun tiedämme, että tutkimusten mukaan ikä ei ole mikään oppimisen este.

Pidemmällä aikavälillä siitä on myös haittaa sekä itselleen että kaikille muille, jotka työskentelevät sen puolesta, että ikäsyrjinnälle saadaan loppu. Teknologian hyödyntäminen on osa yritysten kehitystä. Vastustamalla teknologiaa vastustaa kehitystä – eikä yritykset katso sitä hyvällä.

55 Rise and Shine on sitoutunut edistämään neljää tärkeäksi kokemaansa tavoitetta: 1) poistamme yli 55-vuotiaiden työllistymisen esteitä, 2) räjäytämme organisaatioiden vääristyneet käsitykset ja asenteet 55+ työntekijöitä kohtaan, 3) korjaamme organisaatioiden rakenteet ja toimintatavat, jotka vaikeuttavat 55+:ien työllisyyttä ja 4) vastuutamme nykyiset ja tulevat 55+:t kantamaan vastuun omasta työmarkkinakelpoisuudestaan.

55 Rise and Shine –vapaaehtoiset ovat aktiivisia toimijoita ja omien alojensa asiantuntijoita. Kirjoitamme ja tuotamme pääkanaviimme LinkedIn -tilille ja verkkosivuillemme aktiivisesti erialaisia sisältöjä. Tämän jutun kirjoitti 55Rise and Shine -vapaaehtoinen Lena Halén.

Lisää artikkeleita

Lisää artikkeleita

TULOSSA

Osaamisen ja kokemuksen jakamisen voima

Suomen Yhdysvaltain suurlähettiläs Mikko Hautala on päättämässä nelivuotista kauttaan. Helsingin Sanomien haastattelussa (20.8. Elina Vänttönen) hän jakoi neljä oivallustaan Yhdysvalloista. Oivallus numero 4 on otsikoitu: On vapauttavaa, kun epäonnistumisista ei leimata. Kappaleen lause: ”Hautala ihailee myös sitä, kuinka …

Uravalmentaja Hanna Suorannan mielestä yksilön kestävä ammattiura tarvitsee myös vastuullista johtamista

55 Rise and Shine on sitoutunut edistämään neljää tärkeäksi kokemaansa tavoitetta: 1) poistamme yli 55-vuotiaiden työllistymisen esteitä, 2) räjäytämme organisaatioiden vääristyneet käsitykset ja asenteet 55+ työntekijöitä kohtaan, 3) korjaamme organisaatioiden rakenteet ja…

2.9.2024

13.7.2024

55 Rise and Shine -ääni kuuluu jo rekrytointimarkkinoilla

Me 55 Rise and Shine:ssa kuulemme tihenevään tahtiin rekrytointimarkkinoilla lyhyessä ajassa tapahtuneista muutoksista. Yksi suorahakukonsultti kertoo ja kiittää #55riseandshine siitä, että hänen täytyy entistä harvemmin enää perustella asiakkaalle long listan 55 +-vuotiaita.